Kutsu ohjelmajärjestäjille
Mikä on sinun haasteesi tulevaisuuden tiede- ja teknologiaosaajille?
SciFest on Joensuussa järjestettävä tiede-, ympäristö- ja teknologiafestivaali, jonka pääkohderyhmänä ovat 11-16 -vuotiaat peruskoululaiset ja lukiolaiset. Tapahtuman tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten kiinnostusta tieteeseen ja teknologiaan ja auttaa heitä näkemään ala tulevaisuuden uramahdollisuutena. Osallistujien tavoitteena on opettaa ja oppia jotakin uutta joko tuomalla festivaaliin oman työpajansa tai osallistumalla muiden järjestämiin työpajoihin. SciFest 2011 keräsi 7500 vierasta ympäri maailmaa.
Joensuun Tiedeseura ry kutsuu yritykset, yliopistojen tutkimusryhmät, oppilaitokset, yhdistykset ja muut laaja-alaisesti tieteestä, teknologiasta ja ympäristöasioista kiinnostuneet tahot toteuttamaan kanssaan kuudetta SciFest-festivaalia Joensuuhun 18. – 21.4.2012. Osallistumismuotona voi olla esimerkiksi työpaja, kilpailu, yleisöluento, opettajille suunnattu koulutus tai vaikkapa tiedeteatteriesitys. Osallistuminen on maksutonta.
SciFest 2012 –festivaalin teemana on "Haasteena energia". SciFest ei kuitenkaan keskity pelkästään tähän teemaan, vaan kaikki muukin tieteeseen, tekniikkaan ja ympäristöön liittyvä innovatiivinen toiminta on tervetullutta.
Mitä toivomme ohjelman sisältävän?
Lyhyesti ja ytimekkäästi: toiminnallisuutta ja innovatiivisuutta! Tarkoitus on, että nuoret saavat itse tehdä ja samalla kokea edustamanne ala kiinnostavaksi – oivalluksia yhdessä tieteen ja teknologian tekijöiden kanssa! SciFest on tapahtumana innovatiivinen, ja myös työpajojen ja muun ohjelman järjestäjät voivat olla hyvin luovia suunnitelmiensa suhteen.
Jos ja kun kiinnostuit asiasta, tai jos haluat ideoida ohjelmaa, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin! Kuulemme erittäin mielellämme sinun ideasi festivaalin sisältöä ja toteutusta koskien.
Olemme avanneet SciFest–verkkosivuille työpajojen käytössä olevan Pajapalvelun, jonka kautta voit ilmoittautua mukaan tapahtumaan. Mukaan pääsee toki myös ottamalla yhteyttä SciFest–tiimiimme.
Toivomme, että ilmoitat työpajasi tai kiinnostuksesi muun ohjelman järjestämiseen marraskuun loppuun mennessä. Tapahtuman ohjelma pyritään julkistamaan vuoden loppuun mennessä.



